Kultatason suorittanut Anastasia Ärling piti puheen DofE-juhla 2023 tilaisuudessa. Lue puhe kokonaisuudessaan tästä:
“Arvoisa ministeri, kutsuvieraat ja nuoret. On ilo ja kunnia saada olla täällä tänään juhlimassa, yhdessä meidän saavutuksia ja kokemuksia.
Latso diives tumenge saare, olen Anastasia Ärling ja tulen Äänekoskelta. Opiskelen tällä hetkellä nuoriso- ja yhteisöohjaajaksi. Olen suomen romani ja ylpeä siitä. Meitä oli iso romani ryhmä suorittamassa Avarttia, olemme ensimmäinen romani ryhmä suomessa joka on lähtenyt mukaan Avartti-toimintaan. Jokainen meistä antoi kaikkensa.
Kuulin Avartista ensimmäisen kerran vuonna 2020 syksyllä, olin juuri muuttanut Keski-Suomeen Etelä-Suomesta joten minun oli vaikea päästä yleiseen harrastustoimintaan mukaan. Vuonna 2020 Jukka Ruotsalainen toi avartin olemassa olevaan toimintaamme. Uteliaisuuteni heräsi heti. Minua kiinnosti uudet kokemukset, itseni haastaminen ja ryhmän kanssa yhdessä tekeminen. Avartti-toiminta lähti meillä Jyväsromalla pikku hiljaa rullaamaan.
Tutustuttiin kunnolla Avartti-toimintaan ja mietittiin omia tavoitteita. Ensimmäinen vuosi oli haastava pandemian vuoksi, saatiin silti tukea toinen toisiltamme joka lähensi ryhmäämme. Tuli ensimmäisen retken vuoro. Kaikki oli meille uutta. Opettelimme retkeilyn perustaitoja ja retkestä tuli elämys. Porukka alkoi tiivistyä ja aloimme innostua toiminnasta. Löydettiin jokainen mielekästä tekemistä oman arjen keskeltä joka oli meille tärkeää. Löysimme omaan aikatauluun sopivaa tekemistä. Pian saimme mahdollisuuden kouluttautua Avartti-ohjaajiksi. Osa meistä lähti koulutukseen mukaan ja aloimme ottaa enemmän vastuuta toiminnasta.
Avartti oli tärkeä osa elämäämme. Ryhmämme keskeltä alkoi pikku hiljaa paljastua jokaisen vahvuuksia ja mielenkiinnon kohteita, opettelimme käyttämään niitä toiminnassa hyödyksi. Haasteita kohdatessa ymmärsimme että emme voi mennä jokaisen ego edellä vaan on opeteltava tiimityöskentelytaitoja. Ilman sitä emme olisi tässä tänään hakemassa Kultatason pinssiä.
Oma Avartti polkuni koki yllättävän käänteen kun, vuonna 2022 elokuussa jouduin vakavaan auto-onnettomuuteen. Onnettomuudessa sain vakavia vammoja jotka mullistivat elämäni. Edessä oli pitkä kuntoutus prosessi, oli opeteltava kävelemään uudelleen. Elämässäni pysähtyi kaikki, koulu, työt sekä muu arki. Avartti kuitenkin tarjosi minulle mahdollisuuden jatkaa. Sain hyödyntää fysioterapiaa ja muuta kuntoutumista avartti polullani. Se antoi vaikeisiin hetkiin toivoa. Avartti motivoi minua jatkamaan ja taistelemaan tavoitteiden eteen synkkänä aikana. Kun kuntoutuminen oli hyvällä mallilla asetin henkilökohtaisen tavoitteen jota kohti kulkea. Tavoitteena oli päästä muun ryhmän mukaan kultatason retkelle. Arvatkaa vaan kuka pyöräili 5km kultatason seikkailussa kesällä. Tavoitteet on suoritettu kunnialla ja on aika päättää kiitoksiin tämä matka.
Tahdon erityiskiitokset antaa ryhmän ohjaajillemme Aila Palmroosille sekä Leif Palmroosille. Suuret kiitokset myös Ariela Tuikkaselle joka on kulkenut rinnallamme alusta asti. Kiitos.”
(Avartti-ohjelma tunnetaan nykyään nimellä DofE-ohjelma)