Hyppää sisältöön

Kansainvälisyys

DofE perustuu Isossa-Britanniassa vuonna 1956 aloitettuun The Duke of Edinburgh ́s Award -ohjelmaan. Ohjelmassa nuoret sekä nuorisokasvatuksen ammattilaiset ja vapaaehtoiset voivat toimia kansainvälisissä nuorisotyön verkostoissa.

Omaa osaamistaan he voivat kehittää osallistumalla kansainvälisiin koulutuksiin ja tapaamisiin. Kansainvälisen yhteistyön rahoituksessa on muun muassa hyödynnetty EU:n nuoriso-ohjelmia.

Olen saanut rohkeutta tavata uusia ihmisiä, kohdata erilaisuutta sekä lähteä ennakkoluulottomasti mukaan uusiin haasteisiin.

Ohjelmassa nuoret voivat toteuttaa kansainvälisiä projekteja. Nuoret ovat muun muassa kunnostaneet koulua Tansaniassa, toimineet ympäristöprojektissa Alankomaissa sekä tehneet useita Seikkailuhankkeita Saksassa. Monet suomalaiset nuorten ryhmät ovat toimineet kansainvälisten tapahtumien järjestäjinä.

Ohjelman tekemisen jälkeen nuorilla on mahdollisuus liittyä DofE:n maailmanlaajuiseen alumnitoimintaan (the Global Award Alumni Network). DofE voi myös auttaa esimerkiksi hakiessa ulkomaille opiskelemaan, sillä oppilaitokset saattavat antaa lisäpisteitä ohjelman suorittamisesta.

The Duke of Edinburgh´s International Award toimii yhteistyössä Nuorten Naisten Kristillisen Yhdistyksen Maailmanliiton, Nuorten Miesten Kristillisen Yhdistyksen Maailmanliiton, Partiopoikien maailmanjärjestön, Partiotyttöjen maailmanliiton sekä Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistysten kansainvälisen liiton kanssa. Näiden kansainvälisten nuorisoliikkeiden yhteenliittymä tunnetaan nimellä Big 6. Vuosittain se tavoittaa yli 250 miljoonaa nuorta ja on vuosien varrella vaikuttanut yli miljardin nuoren elämään. www.bigsix.org

Ota yhteyttä tai anna palautetta