Hyppää sisältöön

Kouluttaudu Avartti-ohjaajaksi verkossa

Järjestämme syksyn aikana kaksi Avartti-ohjaajakoulutusta verkossa. Syyskuun koulutus pidetään 20.9.22 + 27.9.22 (klo 9-14.30). Marraskuun koulutuksen ajankohta on 15.11.22 + 22.11.2022 (klo 9-14.30). Koulutukseen ovat tervetulleita kaikki Avartti-toiminnasta kiinnostuneet. Koulutus antaa valmiudet aloittaa toiminta omassa organisaatiossa.

Mikä Avartti? 

The International Award For Young People on kansainvälinen elämyspedagogiikkaan perustuva nuorten harrastusohjelma, josta Suomessa käytetään nimitystä Avartti. Ohjelma toimii 130 maassa ja vuosittain siihen osallistuu yli miljoona nuorta eri puolilla maailmaa.

Avartti-ohjelmaa voidaan käyttää työvälineenä nuoriso- ja kasvatustyötä tekevissä järjestöissä, kunnissa, seurakunnissa ja oppilaitoksissa. Usein Avartti soveltuu sellaisenaan jo olemassa olevaan toimintaan ja sen avulla voidaan luoda verkostoja eri toimijoiden välille. Avartissa ohjaajina voivat toimia esimerkiksi nuorisotyöntekijät, opettajat, vapaaehtoiset sekä eri lajien taitajat ja harrastajat.

Toiminnan ideana on tukea nuoren kokonaisvaltaista kasvua vaikuttamalla itsetunnon sekä tietojen ja taitojen kehittymiseen. Ohjelmassa nuori valitsee itselleen harrastuksen kolmesta osiosta: liikunnasta, taidosta ja vapaaehtoistoiminnasta. Sen lisäksi ohjelmaan kuuluu luonnossa tehtävä seikkailu, joka tehdään yhdessä ryhmän kanssa. Avartti koostuu kolmesta tasosta (pronssi, hopea ja kulta) ja ohjelmassa edettäessä vaatimustaso kasvaa. 

Avartin kautta jokainen nuori voi löytää omat vahvuutensa, jotka eivät välttämättä pääse esille perinteisessä luokkahuoneessa. Avartti soveltuu harrastuksena kaikille nuorille, sillä ohjelmassa jokainen voi asettaa omat tavoitteet eikä osallistujien saavutuksia vertailla keskenään. Avartin suoritettuaan nuorelle luovutetaan kansainvälisesti arvostettu ja tunnustettu todistus sekä suoritusmerkki.

Avartti ei ole järjestö tai yhdistys vaan se on tapa tehdä nuorisotyötä, joka perustuu olemassa olevien järjestöjen ja organisaatioiden yhteistyöhön. Periaatteena on, että nykyiset harrastustoimintaa järjestävät tahot verkostoituvat keskenään tarjoamalla nuorille mahdollisuuden osallistua vapaaehtoistoimintaan, taitoon, liikuntaan ja seikkailuun osana oman organisaationsa toimintaa.

Verkkokoulutuksen hinta on 120 euroa ja se sisältää etäkoulutuksen lisäksi Avartti-ohjaajaoppaan. Koulutuksesta saa todistuksen. Kouluttajina toimivat Ariela Tuikkanen ja Suvi Viljanen. 

Jaa somessa:

Ota yhteyttä tai anna palautetta