Hyppää sisältöön

Avartti-ohjelma Suomen Nuorisoseuroissa

Avartti-toiminnan avulla voidaan mahdollistaa nuorille toimintaa Nuorisoseuroissa. Se muodostaa hyvän polun toimintaan ja ohjaa kokeilemaan uusia taitoja sekä vastuutehtäviä. Vapaaehtoistoiminnasta voi saada monenlaista kokemusta ja tunne osallistumisesta voi olla antoisa. On tosi hienoa että Avartti-toiminta kannustaa uusien taitojen oppimiseen.

Nuorisoseurajärjestön arvoja ovat osallisuus, yhdenvertaisuus, moninaisuus ja yhteisöllisyys. Osallisuus tarkoittaa nuorisoseurassa yhteisöön kuulumista ja mukanaoloa. Jokainen voi vaikuttaa tekemiseen ja osallistua omalla panoksellaan.

Nuorisoseurat ovat yhteisöllisiä eri-ikäisten toiminnan toteuttajia. Avartti tuo toimintaan väriä ja lisämaustetta ja tuo hyvää mieltä osallistujille. Olemme eläneet haastavia aikoja viime vuodet koko maailmassa. Olemme nyt Nuorisoseuroissa innoissamme saadessamme uusia keinoja edistää nuorten osallistumista heitä itseään kiinnostavaan harrastustoimintaan ja tapahtumatuotantoon sekä muihin toimintoihin.

Nuoriseurat tunnetaan siitä, että sen toiminnassa liikumme, liikutamme ja liikutumme: meillä harrastetaan monipuolisesti. Tuemme luovuutta: eri kulttuurimuotojen, kuten tanssin, teatterin ja sirkuksen, harrastaminen on toimintamme keskiössä. Meillä harrastetaan myös yhteisöllistä liikuntaa.

Seikkailu mahdollistaa monia hienoja asioita nuorille. Liikuimmepa sitten luonnossa, kylissä tai kaupunkialueella ryhmän kanssa, niin yhdessä onnistuminen ja seikkailun suoma jännitys kasvattaa osallistujia. Kasvu on sisäistä ja vahvistaa meitä ulospäin. Haluan kannustaa nuoria mukaan Nuorisoseurojen Avartti-toimintaan ja kehittämään itseään. 

Odotan innolla keväistä seikkailua Hämeenlinnan seudulla, jossa Avartti-nuoret pääsevät omien suunnitelmiensa lisäksi kokeilemaan vastuunottamista turvallisesti aikuisten seurassa ja myös meille ohjaajille on tiedossa yhteisöllisiä elämyksiä. Olen ilmoinen siitä että Nuorisoseurojen ohjaajat ovat innostuneet yhteistyöstä Avartti-toiminnan kanssa. Tämä antaa itsellekin paljon uutta sisältöä ja merkitystä niin työhön, kuin omaan hyvinvointiin ja kasvuun.

Riina Kylmälahti

Suunnittelija, harrastustoiminnan tuki

Suomen Nuorisoseurat ry

Jaa somessa:

Ota yhteyttä tai anna palautetta