Hyppää sisältöön

Ohjaajille

Toimintamalli nuorten kasvun tukemiseksi

DofE-ohjelman ohjaajina voivat toimia esimerkiksi nuorisotyöntekijät, opettajat, asuntola-ohjaajat, vanhemmat sekä eri lajien taitajat ja harrastajat. Ohjaajan tehtävänä on toimia mahdollistajana ja tukijana.  Ohjaaja auttaa nuorta aktiviteettien valitsemisessa, tavoitteiden asettamisessa sekä valmentautumisessa ja suunnitelmien tekemisessä.

Ohjaajalle DofE on työväline, jolla sitouttaa nuoria pitkäaikaiseen, tavoitteelliseen toimintaan. Ohjelmaa voidaan käyttää työvälineenä nuoriso- ja kasvatustyötä tekevissä järjestöissä, kunnissa, seurakunnissa ja oppilaitoksissa.

Joustavuutensa ansiosta ohjelma soveltuu työvälineenä hyvin myös moninaisille ryhmille tai erityistä tukea tarvitseville nuorille, sillä tavoitteita ei anneta ylhäältä päin – vaan nuori itse luo tavoitteensa omista lähtökohdistaan. Näin on mahdollista luoda jokaiselle oman näköinen harrastusohjelma, jonka suorittamisesta nuori voidaan palkita kansainvälisellä tunnustamisella.

Olen saanut suorittaa ohjelmaa omassa tahdissani ja oman näköisesti. Vierelläni on kulkenut ohjaaja, joka tarpeen tullen ei ole päästänyt minua lipumaan liian väljille vesille.

Nuoren osaaminen todennetaan Online Record Book:iin, joka toimii nuoren portfoliona. Lisäksi nuorelle myönnetään DofE-todistus ja -merkki tekemästään ohjelman tasosta. Omien vahvuuksien ja osaamisen tunnistaminen edesauttaa oman koulutuspolun ja ammatinvalinnan löytymiseen.

Ohjaajan tukena voi toimia lajiohjaajia, jotka ovat nuoren valitseman harrastuksen henkilökohtaisia ohjaajia. He voivat olla esimerkiksi erilaisten yhdistysten ohjaajia, valmentajia tai vapaaehtoisia.

Avartti-säätiö tukee paikallisia ohjaajia järjestämällä koulutuksia, toimittamalla materiaaleja, antamalla ohjausta ja neuvontaa sekä tiedottamalla kansainvälisistä mahdollisuuksista. Ohjaajat voivat kehittää ammattitaitoaan osallistumalla DofE:n kansallisiin ja kansainvälisiin koulutuksiin.

Voit ryhtyä ohjaajaksi käytyäsi koulutuksen. Koulutus antaa nuorisokasvatuksen ammattilaisille ja vapaaehtoisille valmiudet toteuttaa DofE-ohjelmaa.

Ota yhteyttä tai anna palautetta