DofE-ohjelma toimii parhaillaan yli 130 maassa ja innostaa yli miljoonaa nuorta vuosittain löytämään oman potentiaalinsa. Ohjelma sai alkunsa vuonna 1956 Iso-Britanniassa, Edinburghin herttua Prinssi Philipin aloitteesta.
Ohjelma tarjoaa nuorille mahdollisuuden haastaa itsensä, kehittää erilaisia taitoja, osallistua vapaaehtoistyöhön, harjoittaa fyysistä kuntoa ja kokea seikkailuja. Ohjelma on suunnattu 14–24-vuotiaille nuorille ja se on jaettu kolmeen tasoon: pronssi, hopea ja kulta. Kukin taso sisältää neljä osa-aluetta: taito, liikunta, vapaaehtoisuus ja seikkailu.
Suomen 4H-liiton ja DofE Finlandin yhteistyö mahdollistaa ohjelman räätälöinnin paikallisiin olosuhteisiin sopivaksi säilyttäen samalla ohjelman perusperiaatteet ja tavoitteet.
“DofE-ohjelma sopii todella hyvin yhteen monipuolisen 4H-toiminnan kanssa. Nuoret oppivat 4H-harrastuksessa omien kokemuksien kautta saaden samalla tukea aikuisilta”, kertoo Suomen 4H-liiton kehityspäällikkö Hilkka Näse.
DofE on ohjelma itsensä kehittämiseen
Ensimmäiset pilotointiin osallistuvat paikkakunnat ovat Kuopio, Pielavesi ja Oulu. Pilotoinnin myötä odotetaan, että 4H-nuoret saavat uusia kokemuksia, oppivat arvokkaita taitoja ja saavat mahdollisuuden työskennellä yhteisönsä hyväksi.
Näseen mukaan DofE-ohjelma tukee 4H:ssa tapahtuvaa nuorten oppimista sekä sen tunnistamista ja tunnustamista.
“DofE-ohjelma on nuorelle kannustava polku, joka tukee sekä yksilön oppimista että yhteisöön sitoutumista. Tunnustuksen saaminen omasta tekemisestään ja osaamisestaan on myös tärkeää. Sitä DofE-ohjelma on aivan konkreettisesti.”
DofE-ohjelman toivotaan lisäävän vapaaehtoistoimintaa paikallisissa 4H-yhdistyksissä. Lisäksi hankkeen tavoitteena on vahvistaa nuorten itsetuntemusta, mielen hyvinvointia ja kykyä kohdata haasteita.
Hanketta rahoittaa The Duke of Edinburgh’s International Award Foundation. Yhteistyön Paikalliset 4H-yhdistykset saavat DofE-ryhmien käynnistämiseen sekä toiminnallista että taloudellista tukea. Vastuuhenkilöt ovat DofE Finlandin ohjelmajohtaja Suvi Viljanen ja Suomen 4H-liiton kehityspäällikkö Hilkka Näse.
4H on valtakunnallisesti toimiva, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton nuorisojärjestö, jonka muodostaa Suomen 4H-liitto ja 185 paikallista 4H-yhdistystä. Järjestö tukee toiminnallaan lasten ja nuorten kasvua työelämään, yrittäjyyteen ja aktiiviseen kansalaisuuteen. Vuonna 2023 4H työllisti 6 500 nuorta ja maksoi palkkoja yhteensä 4,23 miljoonaa euroa. 4H-yrittäjinä toimi 2300 nuorta. 4H-yritysten yhteenlaskettu liikevaihto oli 3,76 miljoonaa euroa.
Artikkelikuva: Suomen 4H-liitto / Jussi Vierimaa